Aluksi uutisia Pohjois-Suomesta. Itsenäisyyden alussa Suomen valtiolla oli konflikteja moneen suuntaan. Vaikeuksia näyttää olleen myös Norjan kanssa. Norja kielsi vuoden 1919 lopulla elintarvikkeiden viennin Suomen puolelle. Tilanteesta tuli hyvin hankala pohjoisimman Lapin asukkaille, joiden liikenneyhteydet etelän suuntaan olivat vielä erittäin heikot ja elintarvikkeiden hankinta oli tapahtunut ennen kaikkea Norjasta.

Pohjois-Suomesta oli Hämeeseen kantautunut myös tämän isännän ruumiinkuljetusreissu. Isäntä oli maksimoinut tulonhankintansa kuljettamalla kirkolle samalla kertaa rahtikuorman ja vainajan. Eihän sitä niin olisi saanut tehdä.

Uutisia etelästä. Lounais-Suomen saviseudun riesana näyttää olleen vesikauhu. Siihen aikaan kyseistä tautia esiintyi myös ihmisillä. Mitä mahtaa olla merkinnyt se, että kolme pitäjää julistettiin vesikauhun saatstuttamiksi?

Espanjantauti tunnetaan kansalaissodan jälkeisten vankileirien yleisenä kuolinsyynä. Tauti ei kuitenkaan hävinnyt mihinkään, vaikka leirit lakkautettiin. Vielä vuoden 1920 alussa espanjantautiin kuoli ihmisiä mm. Helsingissä.

Työnvälitys näyttää olleen aika suoraviivaista. Joulukuussa 16 henkilöä haki töitä Hämeenlinnassa, ja 4 heistä sai työpaikan. Jostain syystä lähes kaikki työnhakijat olivat naisia.

Olihan näköjään hyviä työmahdollisuuksiakin. Ainakin miehille. Ainakin hevosmiehille.

Tässä esimerkki aggressiivisesta myyntityöstä kieltolain aikaan. Tämä sopii esimerkiksi siitä, että ei koskaan pidä luovuttaa.

”Kun läsnäolijat eivät nytkään halunneet uudistetuista kehoituksista huolimatta ostaa viinaksia, raivostui Nurmi ja laukaisi revolverinsa.”

Tosin ilmeisesti kauppoja ei tämän revolverimyynninkään tuloksena syntynyt.

Venäjän sisällissota jatkui Suomen naapurissa. Suomalaiset eivät alkuvuonna 1920 olleet erityisen aktiivisia rajantakaisessa Karjalassa. Sen sijaan valkoiset venäläiset matkustivat Suomen kautta taistelualueelle. Asia ei herättänyt Hämeen Sanomissa myötätuntoa. Asennetta kuvaa tämän kirjoituksen lauseet:

”Kiusallista huomiota on pohjoiskarjalaisissa herättänyt tuo kansainvaellus, sitäkin enemmän, kun Muurmanin valkovenäläiset parast’aikaa raatelevat vienankarjalaisia ja sikäläiset vallanpitäjät, jotka ottavat ohjeensa Pariisista, ilettävästi herjaavat suomalaisia ja Suomen hallitusta.”

”Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistettaisiin”.

Tiedon saanti Venäjältä oli epävarmaa ja erilaisten kuulopuheiden varassa. Tässä varsin huolestuttava silminnäkijäkertomus. ”…otettiin Pietarin lastenseimissä hengiltä 400 lasta, kun ei kyetty näille sopivaa ravintoa hankkimaan.”

Tässä kuvataan Karjalan kannakselle majoittuneiden Inkerin pakolaisten tilanteesta. ”Pakeneminen Suomen turviin alkoi sen jälkeen, kun bolshevikit rupesivat väkisin ottamaan miehiä puna-armeijaansa ja pakkotöihin, joihin otettiin naisiakin.”

Kerrotaan myös, että pakolaiset elättelivät yhä toiveita kotiinpääsystä ja halusivat siksi pysytellä lähellä rajaa, eivätkä olleet halukkaita muuttamaan muualle Suomeen.

Edelleenkään ei kaakkoisraja ollut rauhallinen. Kymmenes tammikuuta oli yleisesikunnan mukaan joukko punaisia yrittänyt rajan yli Suomeen, ja olivat he myös polttaneet vahtituvan. Joutuivat perääntymään takaisin Neuvosto-Venäjälle.

Ukraina oli ollut hetken aikaa itsenäinen ja sillä oli lähetystö Helsingissäkin.

Itsenäisyydelle hyvää ei ennustanuut se, että vuoden 1920 alussa Ukrainassa taistelivat keskenään punaisten ja valkoisten venäläisten joukot. Vuonna 1921 Ukrainan silloinen itsenäisyys sitten päättyikin.