13.4.1918 Eräs kertomus siitä, miten saksalaiset valtasivat Helsingin

Suomi

13.4.1918 Helsingin valkoinen väestö vietti juhlapäivää. Saksalaiset joukot olivat saapuneet edellisenä päivänä kaupunkiin lännestä ja lyhyiden taisteluiden jälkeen ottaneet kaupungin haltuunsa. Valkoiset sanomalehdet Uusi Suometar, Uusi Päivä ja Hufvudstadsbladet saivat ensimmäiset numeronsa painettua jo 13.4.

Uuden Suomettaren ensimmäistä punavallan jälkeistä lehteä hallitsevat luonnollisesti kuvaukset Helsingin valtauksesta sekä hirmukertomukset punavallan alla kärsityistä kuukausista.

Punakaartilaisille lentokoneesta pudotetut antautumistarjoukset eivät tuottaneet tulosta. Aseistautunee punakaartilaiset pitivät kaupunkia hallussaan aina saksalaisten saapumisee saakka. Saksalaisten saavuttua taistelut etenivät nopeasti. Seuraavassa yksi valkoinen kuvaus tapahtumista.

”Niin tavattoman pieniä poikasia tai vallan vanhoja ukkoja kuin nyt, ei juuri aikaisemmin ollut näkynyt. Olipa joukossa suorastaan vaivaisiakin, kyttyräselkäisiä y.m. Ja ennen kaikkea herätti huomiota näissä kiväärinkantajissa entistä lukuisammat valkohuiviset naiset.”

”Samaan aikaan kierteli Töölön katuja 6-miehisissä joukoissa punaisia huligaaneja kiväärit valmiina ampumaan, silmät pälyen korkeiden rakennusten akkunoihin, viekkaasti hiipien kuin orava- tai lintujahdissa.”

”Keskellä kiivainta ammuntaa saapui Viertotietä myöten varovasti marssien parikymmentä saksalaista vihreisiin vormuihin ja kypäriin puetuita miehiä, pari kantaen keskellään kuularuiskua.”

”Kiitollisina tervehtivät sen asukkaat vapauttajia. Akkunoista heilutellaan nenäliinoja, voileipäkääröjä jaetaan, simaa ja olutta tarjotaan.”

Epäilyksiä punaisten taistelumenetelmistä:

Samaan aikaan Viipurissa kansanvaltuuskunta näkee jo tappion saapuvan. Saksan armeijaa on onnistuttu vain hiukan hidastamaan, ei torjumaan. Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja -lehdessä 13.4. käsketään kuitenkin jatkaa taistelua. Viipuriin Uudeltamaalta paenneiden soturien käsketään palata kotilääniinsä, viennin uhalla:

Kansanvaltuuskunta oli muutamaa päivää aiemmin nimittänyt Kullervo Mannerin sotilasdiktaattoriksi. Oli siis edetty varsin kauas siitä demokratiaa korostavasta valtiosäännöstä, joka oli helmikuun lopulla esitetty. Seuraavassa perustellaan sitä, miksi vallankumouksen täytyy ensin johtaa köyhälistön diktatuuriin, joka on välttämätön siihen asti että kapitalismin jäänteet on tuhottu.

Ulkovaltojen konsulit olivat lausuneet vastalauseen sen vuoksi, että punaisen Suomen alueella oli toimeenpantu yleinen työvelvllisuus, mikä tarkoitti mm. pakko-ottoja punakaartiin. ”Kirjelmä tietenkin jää omaan arvoonsa ja huomautamme vain lyhyesti, että montakohan vastalausetta on pantu ulkomaisten konsulien taholta valkoisten puolella tapahtunutta työläisten pakollista aseisiin ottoa vastaan.”

Järjestysvallan vakansseja oli vielä haettavana. Vaatimuksena oli sos.-dem.puolueen jäsenyys. Mitä ilmeisimmin näitä rekrytointeja ei ehditty toteuttaa ennen punaisen vallan romahtamista.

Kotkassa ilmestyi Eteenpäin-niminen työväenlehti. Loviisassa maihinnousseet saksalaiset joukot olivat edenneet jo Kotkan liepeille. Eteenpäin-lehti yritti 13.4. rauhoitella väestöä. Mutta mitään ei kuitenkaan myöskään voitu luvata.  ”Yleisön ei tarvitse olla peloissaan – eikä riemuissaan.”

Helsingin väitettiin vielä olevan punaisten hallussa ja järjestyksen hyvä.

Samassa lehdessä esitettiin ehdotus kansalaissodan lopettamiseksi. ”Lopettaminen on sitäkin kiireellisempää, koska jo parin viikon kuluttua täytyy maanviljelyskauden olla täydessä käynnissä, jos tästä maasta mielitään turvata edes jotakin elämisen mahdollisuutta ensi kulutuskauden varalle.” Tällaisia ehdotuksia alkoi näkyä työväenlehdissä saksalaisten saavuttua. Mutta ne olivat myöhässä. Valkoisilla ja saksalaisilla ei ollut tarvetta kompromisseihin. Tiedettiin, että muutamassa viikossa sota olisi jo ohi.

Linkit lehtiin:

Uusi Suometar 13.4.1918

Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantaja 13.4.1918

Eteenpäin 13.4.1918

Sotakevät lähenee loppuaan. Pysy ajan tasalla tykkäämällä 100vuottasitten.fi -sivusta Facebookissa.

Vastaa