15.5.1917: Weljestymiskohtauksia ei woida sallia

Eurooppa, Suomi

15.5.1917 katsellaan vaihteeksi Hämeen Sanomia. Tilanteiden kaikinpuolinen kiristyminen näkyi monissa uutisissa ja ilmoituksissa.

Ulkomaan uutisessa kuitenkin kerrotaan siitä, että maailmansodan rintamalla tilanteet olivat käyneet joillain paikoin huolestuttavankin leppoisiksi ja siihen oli Venäjän sodanjohdon puututtava. Samalla huomataan, että jotkut sata vuotta sitten käytetyt sanat ovat nykyään jääneet käyttämättömiksi. Kuten veljestymiskohtaus.

”Rintamakongressi on päättänyt, ettei weljestymiskohtauksia wenäläisten ja saksalaisten sotamiesten wälillä woida sallia ja on niihin osaa ottawia henkilöitä pidettäwä itsetietoisina isänmaan kawaltajina, koska tämä weljestyminen tapahtuu Saksan esikunnan antaman käskyn perusteella.”

Uutisesta voi varmaan päätellä molempien puolten olleen jo varsin kyllästyneitä sotimiseen.

Kotimaasta:

Maataloudessa lakkoiltiin monin paikoin. Luopioisissa meni tappeluksi, kun kartanoihin oli otettu lakkolaisten tilalle korvaavaa työvoimaa. Lakkolaiset pakottivat tuuraajat poistumaan ”käyttäen heitä kohtaan kaikenlaista raakaa wäkiwaltaa”.

Tarjouskilpailut olivat siihen aikaan tällaisia. Helsingissä alkoi olla jo hätä, mistä ruokaa saadaan. Venäjän tuonti oli romahtanut eikä kotimaasta saatu tarpeeksi ruokaa. Edellä mainitut lakot vaikeuttivat tilannetta entisestään.

Sosialistit vaativat tiukasti työajan lyhentämistä maataloudessa. Hämeen Sanomat taas oli oikeistolainen lehti joka varoitteli, että työajan lyhennys johtaa nälänhätään. Tässä kannanottoa:

Lopelle pääsi vielä junalla. Rautatie oli kapearaiteinen ja kuulemma joissain paikoissa matkustajien piti nousta työntämään.

Forssasta sai polkupyöriä ja moottoripyörien tarvikkeita. Myöskin niitä ainoita polkupyöriä, joita ei ole huononnettu sodan aikana. Hinnat aikaa katsoen huokeat. Se oli hyvä mainoslause ja olisi käyttökelpoinen nykyäänkin.

 

 

Vastaa