17.2.1919. Mannerheim aiottiin tappaa Ruotsissa?

Suomi

Vanhojen sanomalehtien kahluualtaasta poimimme tällä kertaa Helsingin Sanomat ja Uuden Suomen Iltalehden päivämäärältä 17.2.1919. Lehtien sisältö on hämmästyttävän pitkälti samanlainen. Suuri osa kirjoituksista on ilmeisesti samoista sähkeistä kopioitu. Molemmissa uutisoidaan näyttävästi Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten sankarivainajien hautajaiset Helsingin Vanhan kirkon puistossa.

”Kaatuneiden arkut olivat jo edellisenä iltana sijoitetut paikkoihinsa tilavaan veljeshautaan, jonka ympärillä väkijoukot aamusta varhain parveilivat. Ja kun kello alkoi lähetä kahta, jolloin hautaustoimitus oli määrätty alettavaksi, täyttyi koko kunnianarvoisa, vanha puistikko yleisöstä, joka hartaana seurasi hautapuheita ja kuunteli kaatuneiden sankarien kunniaksi viritettyjä lauluja.”

Sankarivainajat olivat Sigurd Ahlström, Waldemar Rytkönen, S. Prättälä, Johan Backlund, Elis Minkkinen, Einar Tallberg, Jarl Dammert, Alwar Tallqvist, Lauri Pesonen, Antti Kärnä, Ernst Johansson, Vilho Latvanen, Erik Rantanen, Otto Snellman, ”sekä eräs, jonka nimestä ei voitu saada selkoa”.

Ranskalainen laivasto-osasto oli vierailulla Hangossa. Sotaa käyvä Viro olisi toivonut ranskalaisten poikkeavan heillekin ja auttavan bolsevikkien kukistamisessa. Ranskalaiset vastasivat Viron laivaston tervehdykseen: ”Hyvin liikutettuna toverillisesta tervehdyksestänne lähettävät Hankoon saapuvat ranskalaiset laivat Viron laivastolle parhaimmat tervehdyksensä ja valittavat, ettei niiden nykyinen tehtävä salli niiden saapua luoksenne.”

Päivä toinen iso uutinen oli valtionhoitaja Mannerheimin Skandinavian-kiertomatka. Mannerheim oli parhaillaan matkalla Ruotsista Tanskaan. Kuume oli vaivannut matkalla, mutta nyt vointi oli parantunut niin että valtionhoitaja saattoi jatkaa matkaa Tukholmasta kohti Kööpenhaminaa.

Tukholman-matka oli aiheuttanut kaikenlaista hämminkiä. Sosialistit, jotka olivat Ruotsissa hallituksessakin, protestoivat kovasti valkoisen kenraalin saapumista. Vasemmistososialistilehteä vastaan oli nostettu syyte Mannerheimin kunnianloukkauksesta ja samaa aatetta edustava valtiopäivämies oli tehnyt valtiopäivillä välikysymyksen siitä, oliko Mannerheimin kutsuminen ylipäätään ok.

Väitettiin jopa, että ruotsalaiset bolsevikit olisivat suunnitelleet juhlan kunniaksi surmaavansa sekä Mannerheimin että kuningas Kustaan heidän käydessään oopperassa.

Tanskasta Mannerheimin oli määrä jatkaa matkaa Norjaan. Norjalaisten sosialistien kerrottiin suunnittelevan ”vihellysskandaalia ja sähkövalon katkaisemista linnaan ja kaupungin keskukseen” vierailun aikana.

Ei ollut Youtubea silloin, mutta aika nopeasti kuvat siirtyivät jo silloin. Jo viikon sisällä Mannerheimin Ruotsin vierailusta elokuvateatteri Scala näytti reissusta kertovan filmin.

Elokuvissa oli muutenkin kaikenlaista jännää. Oli mm. hassunkurinen 2-näytöksinen filmipila ja ”jalkakuhertelu 1 näytöksessä”, mikä sellainen sitten lienee ollutkaan, ilmeisesti siinä jonkun korkokenkä oli juuttunut raitiovaunukiskoon.

Työmarkkinat toimivat. Haettiin matkustajaa, alistajaa, ja kanteleensoittajaa kahvilaan. Olisikohan jossain kahvilassa nytkin trendikästä, että olisi kanteleensoittaja nurkassa?

Tässä linkit lehtiin:

Helsingin Sanomat

Uuden Suomen Iltalehti

 

Facebookissa tuoreet sata vuotta vanhat seurannat! Tervetuloa seuraamaan!

 

 

Vastaa