Lokakuussa 1919 Venäjän sisällissota oli ratkaisuvaiheissaan. Valkoinen Luoteis-Venäjän armeija hyökkäsi Pietariin. Suomessa uskottiin jo yleisesti, että Venäjän sisällissota olisi päättymässä valkoisten voittoon ja bolsevikkien tappioon. Hämeen Sanomat, joka oli vankkumattoman valkoinen lehti, seurasi tapahtumia toiveikkaana. Kronstadtin lipputangossa liehuvan lipun väristä oltiin erityisen kiinnostuneita.

Toiveikkaana kirjoitettiin jo bolsevismin muistokirjoitusta. ”Heti kun bolshevismi vallankumouksen ryöpystä kohotti verisen hahmonsa, oli jokaiselle ihmiskunnan historiaan ja kansojen elämään vähänkään tutustuneelle selvää, että sille ominainen hirmuvaltius ei saata kauan voimassa pysyä.”

”Ei ole kuluva pitkälti, ennen kuin Bolsheviki-Venäjä on luhistunut. Kuinka paljon kurjuutta, onnettomuutta ja kärsimystä se lyhyenä olemassaoloaikanaan on ehtinyt aiheuttaa sekä omalle isänmaalleen että naapurikansoille ja koko ihmiskunnalle!”

Ennustus oli oikea. Se meni pieleen vain noin 70 vuodella. Bolsevikit nimittäin onnistuivat torjumaan valkoisten hyökkäyksen Pietariin ja pian sen jälkeen varmistivat voittonsa koko sodassa.

Kirjoituksessa mainitaan myös ”juutalaisnaamaiset kansanvillitsijät, jotka tietämättömien joukkojen ja roskaväen vaistoja liehakoiden polkivat lokaan yhteiskunnallisen vapauden ja entisten sukupolvien sivistysperinnön”.

Itä-Karjalan vapauttaminen bolsevikeista oli jo aikaisemmin jouduttu laittamaan jäihin. Aunuksen sotaretki oli päättynyt tappioon. Itä-Karjalan konfliktin selvittelyssä erikoisena piirteenä oli Muurmannin legioonan kohtalo. Muurmannin legioonalaiset olivat Suomesta Itä-Karjalaan paenneita punaisia, jotka olivat menneet Britannian palvelukseen taistellakseen valkoisia suomalaisjoukkoja vastaan.

Suomen hallitus oli pitkin hampain suostunut sallimaan Muurmannin legioonalaisten paluun Suomeen. Johtajia ei kuitenkaan Suomeen huolittu. Muurmannilaisten paluumatka Suomeen näyttää olleen hidas ja hankala.

Suomeen palanneet muurmannilaiset valittivat, että englantilaiset eivät lupauksistaan huolimatta olleet tehneet mitään näiden entisten aseveljiensä kotiinpaluun järjestämiseksi.

”Itse hankkimillaan veneillä ja vaihtamalla vähäisiä vaatevarojaan rahaksi he lopuksi monien vaikeuksien jälkeen saapuivat kotimaahansa.”

Mikä mahtoi olla venematkan reitti?

Vaikka ensimmäinen maailmansota oli virallisesti päättynyt, ei sodankäynti Euroopassa ollut lähestulkoonkaan loppunut. Latvian vapaus- tai sisällissota oli mitä sekavin konflikti, jossa olivat vastakkain, osin useampaakin vihollista vastaan taistellen, ainakin valkoiset latvialaiset, punaiset latvialaiset, punaiset venäläiset, baltiansaksalaiset ja valkoiset virolaiset. Virolaisten mukana oli myös suomalaisia.

Kaikki uutiset eivät olleet kovinkaan suuria. Kuusamosta asti oli Hämeeseen raportoitu, että eräältä 86-vuotiaalta Sofia Petreliukselta olivat lähteneet ensin sekä hiukset että hampaat, mutta sittemmin oli kumpiakin oli alkanut kasvaa takaisin.

Keiteleellä aamuttu valkoinen harakka ylitti myös uutiskynnyksen Hämeessä.

Pakkotyölaitosten huippusesonki alkoi olla lopussa. Kansalaissodan punavangit olivat valtaosin vapautettu tai kuolleet. Kaikenlaista houkuttelevaa tavaraa oli nyt lakkautettavasta laitoksesta huutokaupattava: lumppuja, tyhjiä pulloja, kala-astoita ja huonompia tuolia ja kaappia.

Suojeluskunnan taisteluharjoituksista oli Hämeen Sanomat kirjoittanut ihan väärin! Voittanut joukkue oli uutisoitu hävinneeksi! Se harmitti tietysti tuon voittaneen, ja virheellisesti hävinneeksi leimatun, joukkueen esikuntaa. Tämä ei ollut mikään kevyt asia.

Ja vielä tämäkin. Uutinen kantautunut ihan Uudesta Guineasta saakka!