24.2.1920. Jotain rajaa nyt sentään – ei Helsingissä pidä suomalaisia äänestää

Suomi, Yleinen

Heti itsenäistymisen jälkeen Suomessa käytiin kunnallisvaaleja harva se vuosi. Tasan sata vuotta sitten olivat myös yhdet kunnallisvaalit tulossa. Ja olipas silloin vastakkainasettelut. Siinä olisi ollut nykypäivän vihapuhesensoreilla tekemistä, kun olisivat vuoden 1920 kirjoittelusta järkyttyneet.

Aloitetaan (ensi kertaa tämän blogin historiassa) katsauksella ruotsinkieliseen lehteen. Dagens Press oli hivenen vasemmalle kallellaan oleva ruotsinkielinen lehti, mutta vaalien alla se sylki täyslaidallisen suomenkielistä vasemmistoväkeä vastaan ja korosti ruotsinkielisen väestön harkitsevuutta ja luotettavuutta – oli siis syytä äänestää nimenomaan ruotsinkielisiä.


”Pääkaupungin ruotsalaisille”. Silloin oltiin vielä ”ruotsalaisia”, termiä ”suomenruotsalainen” ei vielä yleisesti käytetty.

Kirjoituksessa huomautetaan, miten nopeasti suomenkielisten (tai siis: ”suomalaisten”) osuus Helsingin asukkaista on kasvanut ja muutamassa vuosikymmenessä kauounki on muuttunut voittopuolisesti suomenkieliseksi.

Korostetaan, että ruotsinkielinen väestö on seudulla pitkään asunutta, kun taas ”suomalaiset koostuvat suurelta osin viime aikoina muutaneista, joilla ei ole samanlaista kiinnostusta kunnan asioiden hyvään hoitoon kuin varsinaisella, täältä kotoisin olevalla väestöllä”.

Suomenkielisten suuresta muuttoliikkeestä johtuen ovat verot Helsingissä kolminkertaistuneet. ”On laskettu, että ruotsalaiset maksavat Helsingissä kaksi kolmesosaa kunnallisveroista.” Mutta ”viime aikoina muuttanut, irtonainen aines”, siis suomalaiset, käyttää ruotsalaisia enemmän kunnan palveluita, kuten kouluja, terveyden- ja sairaanhoitoa, köyhäinhoitoa ja hätäaputöitä.

Niinpä nyt on ruotsalaisten ennen kaikkea äänestettävä ruotsalaisia ehdokkaita, jotta saadaan järjen ja vastuullisuuden ääni valtuustossa kuulumaan!

Nyt oli vielä sellainenkin ikävä juttu tapahtumassa, että kaupungin kirjanpitokieli (bokföringsspråk) oli muuttumassa suomeksi, mikä ”… osoittaa suuntausta, jossa ruotsi heitetään sivuun.”

”Helsingin ruotsalaiset edustavat rauhallista, järjestystä rakastavaa, yhteiskuntaa ylläpitävää ainesta. Ilman heitä olisi pääkaupunki punainen, jossa olisi vain heikkoja valkoisia elementtejä.”

”Muistakoon pääkaupungin ruotsalainen väestö velvollisuutensa. Kerääntyköön se, nyt niinkuin usein ennenkin, ruotsalaisen kansanpuolueen listan ympärille!”

Tätä listaa edellinen kirjoitus käski välttämään. ”Ruotsalainen tasavaltalainen vasemmisto”. Eipä heistä sitten merkittävää puoluetta tullutkaan.

Entä sitten Suomen Sosialidemokraatti? Siellä niputettiin ”suomettarelaiset” ja ”viikingit” eli sekä suomen- että ruotsinkielinen oikeisto yhdeksi porukaksi, joka ajaa ruotsalaisten kapitalistien etua.

”Kavahda suomettarelaisia ja vedä viivasi sosialidemokraattien listalle, joka on n:o 1.”

”Mutta Helsingin valtuuston porvarillinen enemmistö on yhtenäinen vanhoillisuuden liittoutuma. Se on kokoelma mustinta taantumusta, mitä pääkaupungista löytyy. Ja ainoa keino, joka siihen tepsii, on: riistää siltä enemmistö.”

Sosialidemokraatin toimitusta kuohutti tässä vaiheessa erityisesti suojeluskunnan rahoittaminen, Kaupunginvaltuusto aikoi myöntää miljoona markkaa suojeluskunnalle.

”Ensiksikin se jokaiselle käsitettävä tosiasia, että kunnan varoja käytettäisiin kunnalle vahingolliseen tarkoitukseen, mikä vuorostaan supistaisi varojen käyttöä hyödyllisiin tarkoituksiin.”

”Toiseksi se, että tuo luokkapistinten teroittaminen kaupungin kustannuksella yritetään toimittaa, kuten tunnettua, lakia kiertämällä ja rikkomalla.”

Oli myös aiheellista muistuttaa, kuka sai äänestää. Lähtökohtaisesti kaikki yli 21-vuotiaat, paitsi

  • holhouksenalaiset
  • ne, joilla oli veroja tai kunnallisia maksuja maksamatta
  • vaivaishoidossa olevat
  • kansalaisluottamusta vailla olevat
  • vaaleissa ääniä ostaneet tai myyneet, useampaan kertyaan äänestäneet, tai vaaleja muutoin häirinneet.

Ja sitten Uusi Suomi, Kokoomuspuolueen äänenkannattaja. Lukijoita patistettiin oman puolueen taakse aika suoraviivaisella sanomalla. ”Vain silloin on Teillä hyvä omatunto!”

Uuden Suomen toimitus lähetti paheksuntansa Turkuun, jossa tehtailija Merilä ei ollut saanut loppumaan suojeluskuntalaisen työpaikkakiusaamista punaisempien työtoverien taholta. Vuoden 1918 sota jatkui edelleen jollain tasolla.

Suojeluskuntiin ei hyväksytty entisiä punakaartien jäseniä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suojeluskunnissa ei olisi ollut työväkeä. Työväen osuus suojeluskuntalaisista oli vuonna 1918 oli 14%. Vuonna 1944 – suojeluskuntien lakkauttamisen aikaan – työväestön osuus oli 32%.

(Pylkkänen, Ali (2001). Suojeluskuntalaiset – keitä he olivat? Vapaaehtoisten maanpuolustajien sosiaalinen kerrostuneisuus 1917–1944).

Uusi Suomi varoitti lukijoitaan siitä, että sosialistien vaalilistoilla majailevat myös kumoukselliset kommunistit.

Osallistuivatko kommunistit vaaleihin? Virallisesti eivät – todellisuudessa kyllä. Suomen Kommunistinen Puolue oli toki kielletty, eikä sen peitejärjestöä, Suomen sosialistista työväenpuoluetta oltu vielä perustettu – se perustettiin myöhemmin vuonna 1920. Mutta kyllä siellä sosialistien vaalilistoilla kommunistejakin oli. Suomen Sosialidemokraatti perusteli tätä liittoa oveluudella: näin ne kommunistit kesytetään maltillisiksi sosialisteiksi. Samat argumentit toistuvat vuosisadasta toiseen.

Loppuun vielä terveiset Etelä-Poohjanmaalta, lyhytaikaiseksi jääneestä Etelä-Pohjanmaa-lehdestä.

”Silloin ratkaistaan, tuleeko kuntamme valtuustoon sosialistinen enemmistö, vai onko niillä, jotka kunnallisverotkin maksavat, vielä jotain sananvaltaa valtuustossa.”

Mielenkiintoista vaalikäytäntöä on ollut se, että samat miehet ovat olleet kolmella vaalilistalla ehdokkaina, mutta eri järjestyksessä vain. ”Kukin kait löytää näistä listoista mieleisensä miehet.”

Muistutamme jälleen Facebook-sivustamme, josta kannattaa tykätä!

Tässä linkit edellä kuvattuihin lehtiin:

Dagens Press

Hufvudstadsbladet

Suomen Sosialidemokraatti

Uusi Suomi

Etelä-Pohjanmaa

Vastaa