30.7.1917: Tarjous josta ei voinut kieltäytyä.

Suomi, Venäjä

Kukapa ei lähtisi E. Puron ja K. Wirran mukaan?

Halutaan kaksi neitiä, noin viikon huvimatkalle kesähauskuudeksi.

Tai sitten nämä kolme iloista reisupoikaa? Ikä yhteensä 70 vuotta, jakaumaa ei kerrota.

Tarkastelussa tällä kertaa Tampereella ilmestynyt Kansan lehti 30.7.1917. Kyseisenä päivänä ilmestyi vain työväenlehtiä ja kirjoituskoneella naputettu Hufvudstadsbladet. Kirjapainolakko nimittäin oli katkaissut porvarilehtien ilmestymisen.

Lokomollakin oli lakko (lakossa oltiin vähän kaikkialla) ja joidenkin kirvesmiesten epäiltiin näköjään tehneen sellaisen törkeyden että olisivat siivonneen eteisen lakon aikana eli siis syyllistyneet rikkuruuteen. Mutta tässä sekatyöväen lakkokomitea julkisesti vapauttaa kirvesmiehet epäilyksistä.

Sitten tämmöinen pakinan tapainen. Joku kertoo matkustaneensa junalla etelään ja jääneensä Riihimäen asemalla ihmettelemään kirgiisejä ja niiden kummallisia pukuja. Maahantulijat herättivät huomiota silloin kuten nytkin.

Sitten siirrytään naureskelemaan joillekin asemalla seisoskelleille tyypeille, jotka luulivat että Venäjän väliaikainen hallitus olisi hajottanut Suomen eduskunnan.

 

Mutta niinhän siinä sitten kävi, että jo seuraavana päivänä Venäjän väliaikainen hallitus tosiaan hajotti Suomen eduskunnan, johtuen siitä että eduskunta oli hyväksynyt valtalain jolla se yritti siirtää vanhoja Venäjän keisarin valtuuksia Suomen eduskunnalle, eli siis melkein itsenäistää Suomen.

Pahaenteinen uutinen olikin jo saman päivän lehdessä: Venäjän pääministeri Kerenski ei aikonut hyväksyä valtalakia.

Mitä sitten seurasi, siihen palataan pian.

Kansan Lehti 30.7.1917 löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Vastaa