Uusi Viron tasavalta osallistui sotaponnisteluihin bolsevikkivallan kukistamiseksi. Yhteistyö Venäjän valkoisten kanssa ei ollut välttämättä kovin sydämellistä tai saumatonta, sillä Venäjän valkoiset suhtautuivat Viron itsenäisyyteen varsin penseästi. Joka tapauksessa virolaiset etenivät lähelle Pietaria.
Uutisessa mainittu Gorelovo on vain 30 km päässä Pietarin keskustasta.

Pohjois-Venäjän valkoisen armeijan esikuntapäällikkö oli saapunut Suomeen. Tämä Pohjois-Venäjän armeija oli eri kuin Pietarissa taistellut Luoteis-Venäjän armeija. Esikuntapäällikön tilannekuvaus oli ehkä ylioptimistinen.

Omat pyrkimyksensä, ja hetkellistä menestystä, oli myös Pietarin ympärillä asuneilla inkerinsuomalaisilla. Heidän yhteistyönsä valkoisten venäläisten kanssa oli vielä hankalampaa kuin virolaisten. Inkeriläiset halusivat itsehallintoa tai liittymistä Suomeen. Venäjän valkoisille nämä olivat sietämättömiä pyrkimyksiä, kun kyse oli Pietarin välittömästä ympäristöstä.

Suomi ei osallistunut maahyökkäykseen, mutta antoi brittiläisen laivasto-osaston ja lentokoneiden toimia Suomesta käsin Pietarin suuntaan, lähinnä Kronstadtiin.

Britanniassa ja Ranskassa arvosteltiin kovasti Suomen hallitusta siitä, ettei se halunnut osallistua hyökkäykseen Pietaria vastaan. Asiasta käytiinkin Suomen eduskunnassa kovaa keskustelua, mutta lopulta yksikään puolue ei kannattanut sotatoimiin ryhtymistä. Mannerheim sen sijaan kannatti hyökkäystä ja vetosi Suomen eduskuntaan, hallitukseen ja presidenttiin, jotta tilaisuus käytettäisiin hyväksi.

Mistä sitten oli kysymys? Suomessa useimmat poliitikot olivat yksinkertaisesti varovaisia. Omasta sisällissodasta oli vasta toivuttu ja maan armeija vielä rakentamisvaiheessa. Epäiltiin, mitä seuraamuksia hyökkäyksestä olisi, jos bolsevikit kuitenkin pääsisivät voitolla. Valkoisiin venäläisiin ei täysin luotettu, sillä heidän tukensa Suomen itsenäisyydelle ei ollut selvä. Aunuksen heimosotaretki oli juuri päättynyt katkeraan tappioon.

Britanniassa ja Ranskassa taas arveltiin kyseen olevan rahasta ja suositeltiin maksamaan suomalaisille siitä, että he liittyisivät hyökkäykseen. Lisää maata Suomelle sen sijaan ei haluttu antaa.

Muurmannin legioonalaisia oli palannut Suomeen. He olivat Itä-Karjalassa taistelleita punaisia suomalaisia, jotka olivat sotineet englantilaisten riveissä suomalaisia vastaan. Nyt oli tullut ilmeisesti ongelma – kun heillä oli englantilaiset sotilaspuvut, ei suomalainen poliisi uskaltanut koskea heihin.

Huumori oli tuohon aikaan synkänpuoleista. Béla Kun oli tuolloisen lyhytaikaisen Unkarin neuvostotasavallan johtaja, joka pakeni Venäjälle valtarakennelmansa luhistuttua. Hän sai sittemmin surmansa Stalinin vainoissa.

Tampereellakin oli suojeluskuntatoiminta jo hyvässä vauhdissa. Ikämiehille oli suojeluskunnissa omat ikämieskomppaniat.

Kun Venäjällä oli hallituksia ja armeijoita aika monta, piti erikseen selostaa minkä hallitusten edustajia Helsinkiin oli saapunut.

Myös Valko-Venäjän valtion edustaja näyttää käyneen Helsingissä. Hänen edustamansa valtio tosin taisi olla olemassa enää vain paperilla.

Mielenkiintoisia uutisia Pyhältä maalta. Tulevan Israelin valtion rakennustyöt näyttävät olleen jo vauhdissa, jo 30 vuotta ennen valtion perustamista. Suunniteltiin jo puhelinlinjoja ja rakennettiin raitioteitä. Suunniteltiin myös vesivoimalaa, johon olisi johdettu vesi Välimerestä ja rakennettu voimala Kuolleenmeren rannalle syntyvään vesiputoukseen.

Aluevaatimukset olivat siihen aikaan muodissa. Näitä norjalaisten vaatimuksia kukaan ei kylläkään tainnut ottaa ihan todesta.

Saksan tilanne oli huono. Hävityn sodan jäljiltä maan talous oli raunioina. Yhdysvallat tarjosi ystävällistä apuaan: Mitä jos myisitte rautatienne meille? Ei tämä paljon poikkea siitä, mikä vararikkoisten maiden tilanne on tänä päivänä. Tästä syntyi se katkeruus, joka auttoi natsit valtaan.