Inkeriläisten kansannousu, jossa oltiin virolaisten ja valkoisten venäläisten mukana osallistuttu jopa hyökkäyksiin Pietaria vastaan, oli kärsinyt pahoja tappioita ja joukot olivat vetäytyneet Suomeen ja pienille alueille Venäjän puolelle, joita inkeriläiset pitivät hallussaan. Suomessa oli myös suuri joukko Inkerin pakolaisia. Tammikuussa huomio keskittyi heidän avustamiseensa.

Suomalaisten aktiivisuus Itä-Karjalan heimosodassa oli tauolla, mutta konflikti alueella ei ollut päättynyt. Vienan Karjalan väliaikainen toimikunta, karjalaisten hallintoelin, organisoi toimintaa valkoisten venäläisten Pohjois-Venäjän hallitusta vastaan. Erittäin vaatimattomin resurssein, tosin.

Vaikka Suomen ja Venäjän välisiä suhteita ei ollut mitenkään järjestetty, oli Suomella ollut Muurmannissa jonkinlainen konsulaatti. Mutta nyt sen tarina oli tullut päätökseen, kuten tässä varsin värikkäässä kuvauksessa kerrotaan.

Suomen hallitus pesi tässä vaiheessa kätensä Itä-Karjalan asioista. Vapaaehtoisten apua peräänkuulutettiin.

”Lentävä ambulanssi” ei tarkoittanut mitään lääkintähelikopteria, vaan ilmeisesti hevosvetoista ensiapuasemaa.

Tässä vastustetaan kansalaissodan aikaisten punavankien armahdusta. Näkökulma on päinvastainen kuin sata vuotta myöhemmin vallitseva: ”Eduskunnan armahduspäätös ei totisesti lujita uskoa siihen, että meillä halutaan kehittyä oikeusvaltiona.”

Tuberkelivapaata maitoa omiin astioihin!

Rauhallisesti harkittuaan olivat Portugali ja Brasiliakin päätyneet siihen, että Suomen itsenäisyys voidaan tunnustaa.

Kootussa artikkelissa uutisoidaan Amerikan suomalaisten kuolemista ja kuolinsyistä.

Tässä esitellään Petsamoa, Suomen koillisinta kolkkaa, joka ei varsinaisesti edes vielä kuulunut Suomeen, mutta keisarinaikaisen lupauksen perusteella Suomella katsottiin oilevan siihen oikeus.

Tämmöiset ovat aina tarpeellisia!